Oli kesäinen aamu, ja ensimmäiset auringonsäteet kutittelivat mukavasti selkääni kun heräsin laitumella. Leiriläiset olivat jo siivonneet tallin ja iloisesta naurusta päätellen he olivat tulossa hakemaan meitä sisään
Oma pikku leirihoitajani harjasi minut karsinassani ja voi kun minä nautin, kun sain inhan mutakerroksen pois turkistani! Pian hoitajat kaikkosivat karsinoistamme Hannan ympärille. Jotkut tytöistä hihkuivat ilosta, toiset voivottelivat. Oli ilmeisesti ratsastustunnin aika.
Oli tulossa kuuma päivä, totesin lampsiessani pitkin ohjin pikkukenttää ympäri. Sitten kun kaikki olivat valmiita, siirryimme isolle kentälle, jossa esteet olivat jo valmiina. Kun alkuveryttely oli ohi ja me hevoset läkähtymispisteessä, pääsimme vihdoin hyppäämään. Kannoin selässäni pientä mutta sinnikästä tyttöä, joka varmin ottein ohjasi minua esteelle - ja minähän hyppäsin! Hyppyjen välissä pääsin kentän laidalla olevalle sankolle juomaan.
Tallissa odotti jo ruoka, jonka toisen ryhmän ratsastajat olivat meille tunnin aikana jakaneet. Ensi töikseni kulauttelin vesikuppini puolilleen, jossa oli ihanan raikasta ja puhdasta vettä.
Ruuan jälkeen maistuivat pienet nokkaunet. Heräsin vasta kun leiriläiset tulivat laittamaan meitä hienoiksi leirikisoihin. Sain harjaani hienot sykeröt ja häntääni ranskanletin. Muut leiriläiset tulivat ihailemaan minua ja heidän mielestään olisin sopinut vaikka Grand Prix-tason koulukisoihin.
Meidän kilpailuvuoromme tultua olin niin innoissani, että sykerönikin aukesivat ja kumilenkit lensivät sen sileä tien taivaan tuuliin. Palkintojenjaossa olin parhaimmalla paikalla, sillä me olimme voittaneet!
Illemmalla pääsimme vielä vakiotuntilaisten kanssa maastoon. Toimin peränpitäjänä jonon hännillä. Kavelimme ja ravasimme pitkin tuoksuvia hiekkateitä ja metsäpolkuja. Oli ihana irroitella ja rentoutua leiriviikon päätteeksi. Ratsastajani antoi minulle vähän pidempää ohjaa ja sain rauhassa venyttää kaulaani. Nuuhkin metsän raikasta tuoksua ja silloin tällöin nappasin ojan reunalta pienen ruohotupon. Kotona pääsin vilvoittelemaan viileään "suihkuun". Suljin silmäni ja kertasin päivän tapahtumia mielessäni. Aurinko alkoi jo painua mailleen kun meidät päästettiin yöksi laitumelle. Kierähdin heti piehtaroimaan ja pikku laukkapyrähdyksen jälkeen nukahdin pehmeälle nurmelle.
|